Peruspalveluiden järjestämisessä energia toiminnan kehittämiseen säästöjen etsimisen sijaan

Perjantai 5.10.2012 - Elias Laitinen


Oikeiston toimet ovat ideologisia, sillä ne eivät juuri koskaan tuo kustannussäästöjä. Toimintojen supistamiset tuottavat usein enemmän ja pitkittyneempää sairastamista ja näin säästötoimet aiheuttavatkin kustannusten nousua eivätkä säästöt edes toteudu lasketun mukaisesti. Turussa Perno-Pansion terveysasema ulkoistettiin siitä huolimatta että Suomessa tehdyt terveysaseman ulkoistamiset eivät ole tuottaneet kuntalaisen kannalta hyvää lopputulosta. Palvelujen saatavuus on heikentynyt, hinta omaan toimintaan verrattuna on noussut ja asiakastyytyväisyys huonontunut.

Turun Vasemmistoliitto vaatii, että sosiaali- ja terveyssektorin tietoinen alibudjetointi lopetetaan välittömästi. Näin hyvää työtä paineen alla tekevän henkilökunnan keskuuteen luotu ahdistava ilmapiiri väistyy. Johtoporras puolestaan voi panostaa henkilöstön johtamiseen ja toiminnan kehittämiseen säästöjen etsimisen sijaan. Tämän myötä työilmapiiri paranisi, mikä näkyisi myös työn tuottavuudessa ja asiakkaiden keskuudessa. Turun Vasemmistoliiton mielestä näillä keinoilla päästäisiin parempaan lopputulokseen niin henkilöstön, asiakkaiden kuin kaupungin talouden kannalta.

Avainsanat: Kannanotot