Nuorten äänestysaktiivisuutta lisättävä nuorisovaltuustovaaleissa

Perjantai 22.4.2016 klo 13.21


TIEDOTE - julkaisuvapaa heti

Turun nuorisovaltuuston vaalit järjestettiin marraskuussa 2015. Vaaleissa annettiin ääniä yli 5000, joista hylättiin 188. Kokonaisäänestysprosentti oli 45 %. Koulujen ja oppilaitosten äänestysprosentti oli alimmillaan 8 % ja ylimmillään 98,5 %.

Äänestysprosentissa on näin ollen erittäin huomattavia eroja koulu- ja oppilaitoskohtaisesti. Nuorisovaltuustovaalien tavoitteena tulisi olla nuorten totuttaminen äänestämiseen ja yleisesti äänestyskynnyksen madaltaminen. Kun äänestämisestä tulee varhain rutiini, sen kautta oppii vaikuttamaan myös täysi-ikäisenä.

Vasemmistoliiton edustajat nuorisolautakunnassa ovat huolissaan äänestysprosentin eroista ja peräänkuuluttavat toimia sen tasapainottamiseksi. "Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, kun eriarvoisuus lisääntyy ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita on entistä enemmän, on aiempaakin tärkeämpää tukea kaikkien nuorten osallistumista yhteiskuntaan ja kansalaiskasvatusta", sanoo nuorisolautakunnan jäsen Eva-Liisa Raekallio. "Kouluihin ja oppilaitoksiin pitäisi viedä viestiä siitä, mihin äänestämisellä voi vaikuttaa ja miksi se on tärkeää. Äänestysprosentin vaihtelu kertoo siitä, että kehitettävää on paljon", toteaa puolestaan nuorisolautakunnan jäsen Saska Heino.

Eva-Liisa Raekallio ja Saska Heino esittävät, että nuorisolautakunnalle tuodaan marraskuun kokoukseen 2016 mennessä lista yhtenäisistä käytännöistä, jotka vaalit järjestävien koulujen ja muiden oppilaitosten on toteutettava aiempaa tasaisemman äänestysaktiivisuuden saavuttamiseksi.

 

Lisätiedot:

 

Eva-Liisa Raekallio

puh. 040-2473913

 

Saska Heino

puh. 040-5032524