Kokoomus juonii uutta sopimusta - huuhaa-investoinnit vievät rahat palveluilta

Torstai 3.5.2018 klo 20:42


Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus (kok.) on ilmoittanut, että puolueet neuvottelevat hänen johdollaan kevään aikana ns. Kestävän kasvun ohjelmasta. Siinä sovittaisiin lähivuosien investoinneista ja sopeuttamis- eli leikkaustoimenpiteistä, joista jälkimmäiset mitä ilmeisimmin kohdistuisivat kaupungin palveluihin ja henkilöstöön.

Turun Vasemmistoliitto katsoo, että talousjohdon esittelemät laskelmat investointien edellyttämistä sopeuttamistoimista eivät kestä lähempää tarkastelua. Vasemmistoliitto muistuttaa lisäksi, että investoinnit ja käyttötalousmenot ovat kunnan talousarviossa ja taloussuunnitelmassa ratkaistavia asioita. Puolue on koko ajan vaatinut Turkuun normaalia kunnallishallinnon valmistelua kabinettisopimisen sijaan.

- Kokoomus junailee nyt Turku-sopimuksen kaltaista paperia, jolla se pyrkii laajentamaan elinkeinoelämän intressien mukaiset tavoitteet kaupungin tavoitteiksi. Tämä oli nähtävissä jo strategian päivittämisestä käydyissä keskusteluissa.

- Elinkeinoelämä asettaa ns. vetovoimainvestoinnit ja keskustan täydennysrakentamisen etusijalle. Se tarkoittaa esimerkiksi Ratapihan kyseenalaisen areenahankkeen vauhdittamista julkisella rahalla, Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö arvioi. Palveluinvestoinneista huomioidaan vain pakolliset ja vastapainoksi tullaan edellyttämään menokuria ja leikkauksia sekä tietenkin palveluiden yksityistämistä. 

- Kokoomus ajaa uusliberalistista julkisen sektorin alasajopolitiikkaa. Vastaava kehitys on jo nähty Tampereella, Turun Vasemmistoliitto muistuttaa. Tampereen valtuusto päätti hiljattain yli 43 miljoonan euron sopeutuksista, joilla katetaan sikäläisten "elinvoimainvestointien" laskua. Veronmaksajat häviävät keskustatunneleiden ja kansiareenoiden vuoksi elintärkeissä palveluissa.

Turun Vasemmistoliitto edellyttää satsauksia kaupunkilaisten palveluihin ja lähiöiden palvelutason nostamista. 

- Pansio tarvitsee yläkoulun, Itä-Turku uimahallin, kunnallisia päiväkoteja tarvitaan ympäri kaupunkia ja vanhusten palveluasumiseen tulee panostaa. Sosiaalipalveluille tarvitaan lähiöissä tiloja.

- Tarvitaan myös määrärahojen lisäämistä varhaiskasvatukseen, kouluille, sosiaali- ja terveyspalveluille. Yksityistäminen varhaiskasvatuksessa, vanhustenhuollossa ja muissa sotepalveluissa pitää lopettaa. Asiakasmaksujen korotuksen sijaan, niitä tulisi alentaa ja terveyskeskusmaksusta olisi järkevää luopua kokonaan. Toisen asteen koulutuksesta tulisi tehdä aidosti maksutonta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini