Turun oppilaitosten paisuneet ryhmäkoot painettava alas

Torstai 7.6.2018 klo 12:26


Turun Vasemmistoliitto vaatii, että syksyn budjettineuvotteluissa päätetään Turun peruskoulujen, ammatillisen koulutuksen ja lukioiden ryhmäkokojen laskusta inhimilliselle ja pedagogisesti tarkoituksenmukaiselle tasolle.

Turun perusopetukseen ja toiselle asteelle tarvitaan 20 opiskelijan ryhmäkokomaksimi. Perusopetuksen 1-2 -luokkien ryhmäkoko ei kuitenkaan saa ylittää 18 oppilasta. Työturvallisuuden kannalta erityisten ryhmien maksimin tulee puolestaan olla 16 oppilasta tai opiskelijaa.

Ryhmäkokojen pienentämisen ohella Turun kaupungin on lisättävä opetuksen, tuen ja ohjauksen resursseja erityisesti haasteellisten alueiden oppilaitoksissa. Ryhmäkokoa on laskettava, jos missä tahansa ikäryhmässä esiintyy pedagogisen tuen tarvetta.

Perusopetukseen käytetään Turussa suomalaista keskiarvoa selvästi vähemmän rahaa, ja opettajia on keskimääräistä kuntaa vähemmän suhteessa oppilaiden määrään. Opettajien riittämätön määrä ja perusopetuksen niukat resurssit heikentävät suoraan opetuksen laatua ja oppimistuloksia.

Turun lukioissa ryhmäkoot ovat karanneet totaalisesti käsistä. Opetusryhmät ovat suuria kautta linjan, ja pieneenkin opetustilaan saatetaan sulloa jopa yli 40 opiskelijaa. Opettajien mahdollisuus tarjota jokaiselle opiskelijalle lukiolain edellyttämää valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden mukaista opetusta vaarantuu usein.

Kaupunginvaltuusto on sitoutunut 16.4. strategiapäätöksessään vähentää ja ehkäistä Turun alueiden eriytymistä. Eriytymistä ei pysäytetä ilman riittäviä resursseja niitä tarvitseville oppilaitoksille.

"Pieni ryhmäkoko on yksittäisistä tekijöistä tärkein koulutuksen laadun mittari. Pitkään jatkuneet koulutusleikkaukset ovat paisuttaneet Turun oppilaitosten ryhmäkoot kestämättömälle tasolle. Lasten lautaselta syöminen on lopetettava, ja leikkaavan sekä kurjistavan koulutuspolitiikan suunta on käännettävä", sanoo Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Jaakko Lindfors.

 

 

 

Lisätiedot:
Jaakko Lindfors
Turun Vasemmistoliiton pj.
puh. 040 775 1230


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini