Turun asumisen hinnat alas

Torstai 13.12.2018 klo 18.40


Turun vasemmisto vaatii kaupungin oman vuokra-asuntotuotannon kasvattamista.

Turun kaupungin oma asuntotuotanto laahaa vuosi toisensa jälkeen kaukana Turun itselleen asettamasta tavoitteesta. Kaupungin omistaman TVT Asunnot Oy:n omien asuntojen määrä kaupungin asunnoista laskee edelleen. Kaupunki on sitoutunut nostamaan kohtuuhintaisen asumisen osuutta Turussa. 

Silti Turun omissa tavoitteissakin olisi parantamisen varaa. Kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon tavoite on Turussa vain 20 prosenttia kaikesta vuokra-asuntotuotannosta, kun lukema Helsingissä ja Tampereella on 30 prosenttia. Muutos tarvitaan sekä sanoissa että teoissa.

Turun valtapuolueet ovat samalla jättäneet lähiöiden peruspalvelut heitteille. Näistä syistä Turun pieni- ja suurituloiset asuvat eriytyneesti kummatkin omilla asuinalueillaan. Haitallinen eriytyminen on yhä lisääntymässä, vaikka on jo valtakunnallista kärkeä.

"Alueiden eriytymistä ei pysäytetä ilman uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri Turkua. Yhtä ripeästi on saatava isot parannukset lähiöiden palveluihin", sanoo Turun Vasemmiston puheenjohtaja Jaakko Lindfors.

 

 

Lisätiedot:

Jaakko Lindfors

Turun Vasemmistoliiton pj.

040 775 1230