Jaakko Lindforsin vapputervehdys Turussa 1.5.2019

Torstai 2.5.2019 klo 9:19


Turun Vasemmistoliiton pj. Jaakko Lindforsin vapputervehdys Aatteen ja ay-liikkeen vappujuhlassa Turun Vanhalla Suurtorilla 1.5.2019. 

Hyvät kuulijat,

Ei voi olla niin, että Suomessa ei tule toimeen työtä tekemällä. Ei voi olla niin, että työntekijälle maksetaan huonompaa palkkaa kuin työehtosopimus edellyttää. Ei voi olla niin, että työntekijöillä käydään ihmiskauppaa.

Tälläkin viikolla varsinaissuomalaisessa laivanrakennusteollisuudessa paiskitaan sellaisia töitä, joista osa alihankkijoista maksaa vain noin kolmen euron tuntipalkkoja, vaikka palkan pitäisi olla suomalaisten työehtosopimusten mukaan vähintään noin 12 euroa tunnilta.

Mutta suomalaisen teollisuuden alipalkkausepäilyt ovat vain jäävuoren huippu. Alipalkkauksesta kärsii osa työntekijöistä myös hoiva-, ravintola- ja rakennusalalla.

Osa työnantajista tuo tietoisesti ulkomailta työntekijöitä, joille maksetaan palkkaa alle suomalaisten työehtosopimusten. Pahimmissa tapauksissa esiintyy jopa ihmiskaupan kaltaisia olosuhteita, kuten työntekijöiden pakottamista tai uhkailua. Näissä tapauksissa moni koulutettu, suomalainen duunari jätetään kortistoon kärsimään Sipilän niin sanotusta aktiivimallista samalla, kun työnantaja maksimoi voittonsa käyttäen työntekijöitään hyväksi.

Alipalkkauksella heikennetään koko yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta ja verotuloja sekä huononnetaan rehellisesti toimivien työnantajien asemaa.

Näin ei voi jatkua. Alipalkkaus pitää estää koko Suomessa ja Euroopassa. Kukaan meistä ei ole myytävänä. Ihmiset eivät ole kauppatavaraa.

Tein helmikuussa yhteistyössä muutaman ammattiosasto Teollisuus 49:n työntekijän kanssa kansalaisaloitteen alipalkkauksen kriminalisoimiseksi. Sen voi allekirjoittaa netissä.

Kiitän SAK:ta ja Vasemmistonuoria, jotka asettuivat julkisesti tukemaan kansalaisaloitettamme. Aloitteen on allekirjoittanut noin 2000 henkilöä. Elokuun loppupuolelle mennessä tarvitaan kaikkiaan 50 000 allekirjoitusta, jotta aloite saadaan poliittisen väännön kohteeksi eduskunnan suureen saliin.

Tämän kuun europarlamenttivaaleissa vaadin, että alipalkkaus kirjataan rikoslakiin kaikissa EU-maissa. Sekään ei kuitenkaan riitä tukkimaan kaikkia laiminlyöntejä.

Jotta työntekijöiden hyväksikäyttö saadaan ennaltaehkäistyä, tarvitaan kanneoikeudella vahvistettu ammattiyhdistysliike. Kanneoikeudella alipalkkausepäilyjen riitauttaminen saataisiin nykyistä isommille hartioille, kun ammattiliitot kantaisivat taakan sen sijaan, että yksittäinen työntekijä joutuisi ottamaan henkilökohtaisen riskin. Ay-liikkeen kanneoikeus vahvistaisi ammattiliittojen muskeleita, kun olisi yksi työkalu lisää puuttua epäkohtiin. Ammattiliiton kanneoikeus lisäisi entisestään työntekijöiden kiinnostusta liittyä liittoon.

Lisäksi työpaikoilla pitäisi ottaa rakennusalan veronumeroista esimerkkiä. Veronumerot tarvitaan välittömästi niille aloille, joilla alipalkkausta ja laiminlyöntejä esiintyy. Harmaan talouden ja laiminlyöntien estäminen on kaikkien etu.

Tänään on suomalaisen työn päivä ja kansainvälinen työläisten juhlapäivä. Tänään pitää lisätä painetta siihen, että Suomen hallitusneuvotteluissa syntyy sopu, jossa työntekijän oikeuksia parannetaan ja ammattiyhdistysliikkeen asemaa vahvistetaan.

Hyvää työn juhlaa.


Bästa vänner,

Det kan inte vara så att man inte försörjer sig med att arbeta. Det kan inte vara så att arbetaren får en sämre lön än kollektivavtalet förutsätter. Det kan inte vara så att det idkas människohandel av arbetare.

Työntekijä on palkkansa ansainnut.

Vid skeppsindustrin sker det arbete varav vissa underleverantörer betalar endast tre euros timlöner fast enligt de finländska kollektivavtalen lönen borde vara minst cirka 12 euro per timme.

Underbetalning vid den finländska industrin är endast toppen av isberget. Motsvarande vanvård finns det vid vård-, restaurang- och byggbranschen.

En del av arbetsgivarna hämtar medvetet utländska arbetare och betalar mindre löner än de finländska kollektivavtalen förutsätter. I de värsta fallen finns det till och med omständigheter som liknar människohandel såsom tvång eller hot.

Många finländska arbetare lämnas till arbetsbyrån för att lida av Sipiläs så kallade aktiveringsmodell samtidigt som arbetsgivaren maximerar sin vinst genom att utnyttja sina arbetare.

Underbetalning försämrar hela samhällets rättvisa och skatteinkomster samt försvagar situationen av de arbetsgivare som agerar ärligt. Såhär kan det inte fortsätta.

Underbetalning måste förhindras i Finland samt i Europa. Ingen av oss är till salu. Människorna är inte handelsvaror.

I februari gjorde jag ett medborgarinitiativ i samarbete med Turun Teollisuustyöväen ammattiosasto ry 49:s arbetare för att kriminalisera underbetalning. Initiativet kan undertecknas på nätet med sökorden “alipalkkaus kriminalisoitava”.

Tein helmikuussa kansalaisaloitteen alipalkkauksen kriminalisoimiseksi ammattiosasto Teollisuus 49:n työntekijöiden kanssa. Voit allekirjoittaa aloitteen netissä.

Jag tackar hela Finlands Fackförbunds Centralorganisation SAK och Vänsterunga i Finland som offentligt understöder medborgarinitiativet. Initiativet har undertecknats av cirka 2000 personer. Före slutet av augusti behövs det sammanlagt 50 000 underskrifter för att få initiativet till riksdagens behandling.

I europaparlamentsvalet 2019 kräver jag att underbetalning kriminaliseras i hela EU. Tämän kuun europarlamenttivaaleissa vaadin alipalkkauksen kriminalisointia koko EU:ssa.

Men inte heller det förebygger all vanvård. För att förebygga vanvård av arbetarna behövs det också rätten till käromål till arbetarrörelsen. Med hjälp av käromål kan fackföreningarna dela på en enskild arbetares risk och börda när misstankar av underbetalning måste utredas.

Rätten till käromål skulle förstärka arbetarrörelsens muskler genom att ge ett nytt redskap. Detta redskap skulle öka på intresset bland arbetarna att bli medlem i facket.

Dessutom borde man kopiera byggbranschens exempel angående skattenummer. Skattenummer behövs omedelbart till de branscher där det uppstår underbetalning och vanvård. Att förebygga grå ekonomi och vanvård gynnar alla.

Nyt Suomeen tarvitaan sellainen hallitus, joka kriminalisoi alipalkkauksen, myöntää kanneoikeuden ammattiyhdistysliikkeelle ja laajentaa rakennusalalle saatua veronumerokäytäntöä niille aloille, joilla esiintyy alipalkkausta.

Idag är det det finländska arbetets dag och arbetarnas internationella fest. Idag måste det ökas på trycket att Finlands regeringsförhandlingar leder till en överenskommelse som förbättrar arbetarnas rättigheter och förstärker arbetarrörelsens ställning.

Ha en trevlig arbetets fest. Hyvää työn juhlaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini