Turun budjettineuvotteluissa parannettava peruspalveluja

Torstai 23.5.2019 klo 20.56


Turun tulevissa budjettineuvotteluissa on keskityttävä kuntalaisten peruspalvelujen parantamiseen. Elintärkeiden sote- ja koulupalvelujen laatua on nostettava, ja henkilöstön määrää on lisättävä. Palveluista leikkaaminen on lopetettava.

Tällä hetkellä Turun palveluista leikataan jälleen. Turun muut poliittiset ryhmät Vasemmistoliittoa lukuunottamatta äänestivät toukokuun kaupunginvaltuustossa sen puolesta, että kaikkien toimialojen mahdollisuuksia hankkia sijaisia ja tilapäistä työvoimaa rajoitetaan.

Käsiparien määrän vähentäminen aiheuttaa vaaratilanteita. Turku työnantajana vastaa siitä inhimillisestä laskusta, joka syntyy henkilökunnan puutteesta hoivassa ja opetuksessa.

"Turku on hassannut aivan liikaa rahojaan tarpeettomiin rakennushankkeisiin, kuten toriparkkiin, Logomon siltaan ja Funikulaariin. Syksyn budjettineuvotteluissa on siirryttävä kuntalaisten peruspalvelujen parantamiseen ja lopetettava leikkausten repiminen asiakkaiden ja työntekijöiden selkänahasta", sanoo Turun Vasemmiston puheenjohtaja Jaakko Lindfors