Turun työttömien yhdistykset on pelastettava

Keskiviikko 16.9.2020 klo 19.44


Turun Vasemmistoliitto esittää, että Turun työttömien yhdistysten toiminta-avustuksiin vuodelle 2020 lisätään kaupunginjohtajan 24.1. toiminta-avustuspäätöksen ohella seuraavasti:

  • Turun Seudun TST ry: 100 000 euroa
  • Varissuon Työ ja Toiminta VT ry: 40 000 euroa

Työttömien yhdistysten akuuttiin kriisiin on syynä avustusperiaatteiden muuttaminen. Ilman riittävää toiminta-avustusta yhdistysten koko toimintaa uhkaa nopea lakkauttaminen.

Työttömien yhdistysten saavuttamat työllistämistulokset ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat Turulle jatkossakin elintärkeitä. Yhdistykset edistävät kuntalaisten hyvinvointia, työllistymistä ja jaksamista monissa elämäntilanteissa. Näiden yhdistysten avulla Turku on tasa-arvoisempi ja parempi paikka kaikille elää. Lisäksi työttömien yhdistykset tuottavat kaupungille selvää rahallista säästöä työmarkkinatuen kuntaosuuksissa.

Turun kaupunginvaltuuston hyväksymän kaupunkistrategian 2029 ensimmäinen päämäärä on alueellisen eriytymisen ja syrjäytymisen ehkäisy. Työttömien yhdistysten alasajo ei edistä Turun kaupunkistrategian ykköstavoitetta. Päinvastoin.

“Varsinkin koronapandemian kaltaisena kriisiaikana tarvitaan kaupungilta ja poliittisilta päättäjiltä viisautta tukea heikoimmassa asemassa olevia kuntalaisiaan. Työllistämistä ja kannustamista tarvitaan enemmän - ei vähemmän”, sanoo kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jaakko Lindfors.

 

Lisätiedot:

Jaakko Lindfors
Turun Vasemmistoliiton pj.
puh. 040 775 1230