Valtuustoaloite: Omaishoitajille liikuntakortti

Perjantai 25.9.2020 klo 13.33


Omaishoidon tukea voidaan myöntää henkilölle, joka sitoutuu hoitamaan syystä tai toisesta jatkuvaa hoitoa tarvitsevaa läheistään. 

Omaishoitajien työ on erittäin sitovaa, raskasta ja yhteiskunnallisesti arvokasta. Palkkio on hyvin pieni suhteessa työn vaativuuteen. On syytä tehostaa myös kunnan muita keinoja auttaa omaishoitajia jaksamaan arvokkaassa työssään. 

Esim. Hämeenlinnan kaupunki on tarjonnut vuodesta 2015 alkaen omaishoitajan liikuntakortin kaikille niille, joiden omaishoidettava on ikäihminen (yli 65–vuotias). Liikuntakorttia on voinut käyttää kaupungin uimahalleissa ja uimahallien yhteydessä olevilla kuntosaleilla. Omaishoitajilta ei peritä maksua kortista. Edellytyksenä liikuntakortin myöntämiselle on, että omaishoitaja sitoutuu käyttämään korttia. 

Esitän, että Turku ottaa käyttöön samanlaisen liikuntakortin omaishoitajille. Koska omaishoitajia voivat olla myös esimerkiksi erityislasten vanhemmat, ehdotan että Turussa kohdellaan kaikkia omaishoitajia tasapuolisesti ja liikuntakortti myönnetään jokaiselle sen käyttöön sitoutuvalle omaishoitajalle omaishoidettavan ikään katsomatta.

Turussa 21.9.2020
Mervi Uusitalo-Heikkinen