Rikas Turku säästää palveluistaan ja tuhlaa turhuuksiin yhtaikaa

Torstai 8.4.2021 klo 19.58


Turku on rikas kaupunki. Se teki vuoden 2020 tilinpäätöksessään ylijäämää yli 10 milj. euroa ja lisäksi 36 milj. euroa yhtiöidensä osalta. Pääosin nämä toki johtuivat hallituksen kunnille jakamista korona-avustuksista eikä turkulaisesta porvaripolitiikasta.

Kokoomuksen vanavedessä monet muutkin puolueet valittavat vuosi vuoden jälkeen, kuinka köyhä Turku on ja kuinka paljon sen pitäisi tehostaa palvelujaan ja karsia niitä. Esim. viimeisimmässä vuoden 2021 budjetissa leikattiin noin viisi milj. euroa koulutusmenoista eikä myöskään palvelualoille tehty niiden vaatimia tarpeellisia parannuksia ja rahoituslisäyksiä. 

Samaan aikaan Turku on kuitenkin lisännyt voimakkaasti investointimenojaan ja saavuttanut maassa kyseenalaista mainetta mm. Funikulaarin, Logomon sillan ja Kaupunginteatterin jatkuvilla niiden rakennusbudjetin ylittävillä menoilla. Nykyiset valtapuolueet ovat sitoutuneet myös 30 milj. eurolla Ratapihan elämyskeskuksen rahoittamiseen ja 26 milj. eurolla Teknologiakeskuksen osakkeiden ostoon. Samalla Turku on myös maksanut velkojaan pois ja tähän kaikkeen kaupungilla on näiden valtapuolueiden näkemyksen mukaan riittänyt hyvin rahoja ja poliittista tahtoa.

”Eikö olisi paikallaan jarruttaa turhia investointeja ja perua etenkin vähäosaisia turkulaisia purevat kipeät leikkaukset ja kiristykset. Nyt, Koronan pahimmassa kurimuksessa ja sen tulevassa jälkihoidossa on taattava kaupunkilaisille riittävät hyvinvointipalvelut. On pidettävä kaikista huolta ja taattava kaikille mahdollisuudet hyvään ja onnelliseen elämään”, toteaa Turun Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Risto Rinne.

 

Lisätiedot:
Risto Rinne
Turun Vasemmistoliiton pj.
puh. 040 724 8911