Valtuustoaloite: Päiväkotien pihat luonnonmukaisiksi

Torstai 20.5.2021 klo 9.47


Joidenkin päiväkotien pihojen päällysteissä (esimerkiksi turkulainen Tallimäen päiväkoti) on käytetty pääasiassa synteettistä materiaalia, eli pihapäällysteet ovat muovinurmikkoa ja –mattoa, eikä maata ole näkyvissä oikeastaan ollenkaan. 

Mm. Helsingin Sanomat on uutisoinut tutkimuksesta, jonka mukaan maaperän mikrobit ovat hyvin hyödyllisiä lasten vastustuskyvylle. Lasten vastustuskykyä parantavat maan mikrobit jäävät näiltä lapsilta päiväkotipihasta saamatta, sen sijaan muovinurmesta vapautuu ympäristöön, ja luultavasti myös lapsiin, mikromuoveja joiden haitallisuudesta vasta aletaan päästä selville.

Esitän, että turkulaisten päiväkotien pihat rakennetaan luonnonmukaisiksi, ilman muoveja, ja niihin tuodaan lasten ulottuville mahdollisimman paljon metsänpohjaa, hiekkaa ja nurmikkoa jne.  Myös vanhojen päiväkotien pihat tulisi mahdollisimman laajasti korjata luonnonmukaisiksi viimeistään muiden kunnostustarpeiden myötä. Tällä olisi hyödyllisiä seurauksia niin lasten vastustuskyvyn, ympäristön kuin lasten luontosuhteen kehittymisen kannalta. 

Turussa 17.5.2021
Mervi Uusitalo-Heikkinen