Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmä: Turun sote-ala ylös palkkakuopasta!

Maanantai 16.5.2022 klo 18.45


Julkisen sosiaali- ja terveysalan työehtosopimusneuvottelut ovat edelleen kesken. Turkulaisten hyvinvoinnin ja laadukkaiden palveluiden edellytys on se, että niitä tekemässä on riittävästä ammattilaisia. 

Työehtosopimusneuvotteluiden onnistumisen lisäksi on tärkeää, että Turku toimii ollakseen hyvä työnantaja, jonka palveluksessa työntekijät viihtyvät ja jonne halutaan tulla töihin.

“Me emme voi enää odotella, vaan TES-neuvottelujen ohella on varmistettava sosiaali- ja terveyspalveluiden veto- ja pitovoima työntekijöiden silmissä. Tarvitsemme kaikki keinot käyttöön tilanteen korjaamiseksi. Se on turkulaisten etu”, toteaa Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmän puheenjohtaja Mirka Muukkonen.

Turussa ollaan ottamassa käyttöön sitoutumispalkkio, mikä on hyvä esimerkki keinosta tilanteen parantamiseksi.

Esimerkiksi lastenneuvoloihin ei tällä hetkellä varata uusia aikoja, mikä tarkoittaa sitä, että lasten lakiin perustuvat vuosittaiset neuvolatarkastukset jäävät tekemättä. Terveyskeskuksiin on jo pitkään ollut suuria hankaluuksia saada yhteyttä edes puhelimitse käynneistä puhumattakaan. Kun terveysongelmia ei huomata ajoissa tai huolet jäävät kuulematta, on myös oireiden hoitaminen kuntoon vaikeampaa ja se vie enemmän aikaa. Samalla myös kustannukset kasvavat.

Moni Turun kaupungin sote-työntekijöistä on palkkakuopassa. Eroa kuukausipalkoissa saattaa olla yli 100 euroa kuukaudessa verrattuna naapurikuntiin.

Pitovoimaa syntyy, kun ammattilaisia on tarpeeksi hoitamaan työt niin, että työssä voidaan jaksaa ja voida hyvin uupumatta. Edellytys sille on riittävä palkka ja kunnolliset työehdot.

“Edellytämme, että talousarvioneuvotteluissa sovitut tva-tarkastukset eli työn vaativuuden arviointiin luvatut tarkastukset toteutuvat ja ne tuodaan toisen osavuosikatsauksen yhteydessä päätettäväksi”, napauttaa Muukkonen lopuksi.

Lisätiedot:

Mirka Muukkonen
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
mirka.muukkonen@turku.fi
045 114 4099