Turun Vasemmistoliiton kevätkokouksen 4.3.2023 julkilausuma: Koulutuspanostuksia jatkettava vaalien jälkeen

Lauantai 4.3.2023 klo 15.09


Turun Vasemmistoliitto esittää, että koulutuksen kunnianpalautusta jatketaan seuraavalla hallituskaudella. Koulutuksen perusrahoitusta on vahvistettava entisestään päiväkotitasolta korkeakouluihin saakka. Lisäksi tarvitaan erityistoimia koulujen eriytymisen ehkäisemiseksi ja koulutuksen tasa-arvon vahvistamiseksi, esimerkiksi sitova henkilöstömitoitus opinto-ohjaajille.

“Kuluneella hallituskaudella on viety maaliin merkittäviä koulutusuudistuksia Vasemmistoliiton johdolla; mm. maksuton lukio- ja ammatillinen koulutus, oppivelvollisuuslaajennus, koulujen tasa-arvoraha ja satsaukset henkilöstöön. Mutta pandemian ja edellisen perusporvarihallituksen aiheuttamia tuhoja oppimiselle ja opiskelijoiden hyvinvoinnille ei korjata yhdessä hallituskaudessa, puhumattakaan vuosikausia jatkuneesta koulutuksen aliresursoinnista “, toteaa Turun Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja peruskoulun opettajana työskentelevä Mervi Uusitalo-Heikkinen.

Koulutusinvestointeja on tehtävä myös kuntatasolla. Turun pormestariohjelmassa on vahva kirjaus siitä, että koulutuksen ja opetuksen laadusta on pidettävä kiinni. 

“Turkulaisen koulutuspolitiikan kunnianhimo jättää kuitenkin toivomisen varaa. Tämän vuoden talousarvioprosessissa Vasemmistoliitto tavoitteli panostuksia ryhmäkokojen pienentämiseen ja koulutuksen laadun parantamiseen, mutta jäi tavoitteineen valitettavan yksin”, sanoo Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Joonas Jormalainen.

Varmin tapa edistää koulutuksen kunnianpalautusta on äänestää eduskuntavaaleissa Vasemmistoliittoa, joka on uurastanut koulutuksen eteen pitkäjänteisesti niin eduskunnassa kuin kunnanvaltuustoissa kautta maan.

 

Lisätiedot:
Joonas Jormalainen
Turun Vasemmistoliitto ry:n puheenjohtaja
joonjorm@gmail.com
0405665439