Valtuustoaloite: Skeittarit kuuluvat Turkuun - Vasemmisto vaatii skeittaukselle nykyaikaisia puitteita ydinkeskustaan

Tiistai 18.4.2023 klo 8:08


Turun kaupunki on rakentanut skeittaamisen estäviä rakenteita kauppatorin uusille betonielementeille. Uudet rakenteet estävät skeittauksen, eikä korvaavista skeittauspaikoista ole tiedotettu. Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmä vaatii kaupunkia järjestämään ydinkeskustan alueelle skeittauksen mahdollistavia paikkoja ja elementtejä.

“Tiedotus asiasta on puuttunut kokonaan. Ei ole ensimmäinen kerta kuluneena vuonna, kun kaupunkitilojen kehittämisessä ei kuunnella kaupunkilaisia. Skeittarit kuuluvat Turkuun ja torille siinä missä muutkin turkulaiset. On tekopyhää valittaa nuorten yhteisöllisyyden puutteesta ja liikkumattomuudesta, jos omaehtoista harrastamista aletaan suitsia tällä tavalla”, toteaa kulttuuri- ja nuorisolautakunnan varapuheenjohtaja Sara Koiranen. 

“Skeittaus on olympialaji ja monille nuorille tärkeä harrastus. On surullista, että vielä viime syksynä kaupungin edustaja on sanonut haastattelussa, että skeittaus saa näkyä katukuvassa. Kauppatorin toimet ovat ristiriidassa tämän sanoman kanssa”, kertoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Mirka Muukkonen. 

Kaupunki on kehittämässä Telakkarannan skeittausolosuhteita yhteistyössä Turun rullalautailijoiden ja Turun alueen rotaryklubien kanssa. Vasemmisto huomauttaa, että Telakkarantaan on kauppatorilta lähes kolmen kilometrin matka. 

“Skeittaus kuuluu myös kaupungin ydinkeskustaan. Valtuustoryhmämme toivoo, että asia otetaan vakavasti. Keskustaan mahtuu kyllä rinnakkain kaikki kaupunkitilan käyttäjät. Vasemmisto sai myös uuden, saavutettavan skeittipuiston perustamisen osaksi viime vuoden talousarviokirjauksia. Lupaukset täytyy muuttaa teoiksi”, Muukkonen toteaa.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Mirka Muukkonen, 0451144099
Sara Koiranen, 0405093363