Ei avointa piikkiä ratapihahankkeeseen

Torstai 13.4.2023 klo 7.40


Turun Vasemmistoliitto ei hyväksy 42 miljoonan euron sijoitusta ja kahdeksan miljoonan euron lainantakausta ratapihalle suunnitellun areenan kiinteistöyhtiöön.

Vasemmistoliitolle on tärkeintä alueiden tasavertaisuus. Se toteutuu parhaiten kiirehtimällä lähiöiden ja syrjäisempien alueiden päiväkotien, koulujen ja muiden palvelukiinteistöjen korjaamista ja lisärakentamista.

Ratapihan kaava herättää myös huolta kaupunkikuvan puolesta, kun suhteellisen pienelle alueelle on kaavoitettu mm. monitoimiareena, elämyskeskus, liiketiloja, toimistoja sekä peräti 15- ja 20-kerroksisia kerrostaloja 1 400 asukkaalle. Pohjolan puutaloalue jää piiloon valtavan rakennusmassan taakse ja alueen ruuhkaiset liikenneväylät kuormittuvat entisestään.

”Suhtauduimme kriittisesti hankkeeseen jo viime kaudella, kun valtuusto päätti sijoittaa areenayhtiöön 30 miljoonaa euroa. Areena ja sen oheen tuleva elämyskeskus tuovat Turkuun työtä ja vetovoimaa, mutta markkinaehtoisesti elinkelpoisen projektin ei pitäisi olla riippuvainen turkulaisten veronmaksajien kukkarosta. Kun kaupungin osuutta korotetaan näin paljon jo tässä vaiheessa valmistelua, ei se lupaa hyvää myöskään jatkon kannalta”, sanoo Turun Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Mervi Uusitalo-Heikkinen.

”Minua ihmetyttää, miten esimerkiksi kunnallisten liikuntapaikkojen ylläpitoon ja rakentamiseen ei meinaa millään löytyä rahaa, mutta yksityisten tahojen lobbaamalle projektille myönnetään avoin piikki turkulaisten laskuun”, toteaa Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Joonas Jormalainen.  

Kaupungin omistaman Turkuhallin tulevaisuus on edelleen ilmassa, vaikka asiaan on toivottu ratkaisua Areenaa koskevan päätöksen yhteydessä. Jo valmiiksi tappiollisen hallin säilyttäminen jääurheilukäytössä olisi hintavaa ja sen kehittäminen toisiin käyttötarkoituksiin vielä kalliimpaa. Myynnistäkin on puhuttu, mutta ostajan löytyminen suuria taloudellisia riskejä sisältävälle kohteelle on hyvin epätodennäköistä. Todennäköisin vaihtoehto on, että käyttökelpoinen ja hyväkuntoinen jäähalli joudutaan purkamaan kaupungin laskuun.  

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Joonas Jormalainen
Turun Vasemmistoliiton pj.
puh. 040 566 5439
joonjorm@gmail.com

Mervi Uusitalo-Heikkinen
Turun Vasemmistoliiton varapj.
puh. 041 5477556
mervi.uusitalo-heikkinen@turku.fi