Vasemmistoliiton valtuustoryhmä: Kaupungin omaan varhaiskasvatukseen panostettava - yksityisten palvelujen menokasvu pysäytettävä

Tiistai 26.9.2017 klo 13.47


KANNANOTTO
Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmä
26.9.2017

Turun kaupungin varhaiskasvatusta on yksityistetty viime vuosina nopeasti ja määrätietoisesti. Kun vielä 2010 yksityisen hoidon osuus oli alle 20 prosenttia kaikesta varhaiskasvatuksesta, on se tällä hetkellä peräti 33 prosenttia. Aiemmin asetettu tavoite vuoden 2018 loppuun mennessä oli 30 prosenttia yksityistä hoitoa. 

Yksityistämispolitiikka on johtanut vuosittain palvelusetelipäivähoidon useiden miljoonien talousarvioylityksiin. Kuluvana vuonna ylitysuhka on 1,75 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kunnallisen varhaiskasvatuksen maksutuotot uhkaavat jäädä 1,2 miljoonaa euroa arvioidusta ja palvelua joudutaan järjestämään monilla alueilla liian pienellä henkilöstömäärällä. Palvelutarve on kasvanut ja sen ennakoidaan kasvavan jopa sadoilla lapsilla lähitulevaisuudessa.