Toiminta turkulaisten työllisyyden, palveluiden ja lähiöiden puolesta jatkuu

Torstai 1.11.2012 - Elias Laitinen

Vasemmistoliitto on kuntavaalien jälkeen edelleen merkittävä poliittinen tekijä Turussa yli 11000 äänestäjän, 13,4 prosentin kannatuksen ja yhdeksän kaupunginvaltuutetun voimalla.  Tätä turkulaisten kannatusta Vasemmistoliitto tulee tulevallakin valtuustokaudella käyttämään täysimääräisesti työllisyyden, palveluiden ja lähiöiden sekä kestävän kehityksen ja kulttuurin puolesta. 

Toriparkki-hankkeesta pitää vihdoinkin päästä ja siirtyä kehittämään julkista liikennettä ja suunnittelemaan mahdollisuuksien mukaan raitiotieliikennettä Turun seudulle.

Turun Vasemmistoliitto on huolissaan talouden huononemisesta ja Turun kaupunginjohtajan antaman talousarvioesityksen vaikututuksista sosiaali- ja terveyspalveluihin, koululuokkien ja päiväkotiryhmien kokoon, kaupungin työntekijöiden asemaan ja välttämättömiin investointeihin.  Myös kaupungin taloutta koskevissa ratkaisuissa tarvitaan nyt sosiaalisen oikeudenmukaisuuden painottamista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kannanotot, kunnallisvaalit

Kiitos turkulaiset

Tiistai 30.10.2012 klo 14:07 - Asko Mäki

Lämmin kiitos kaikille Turun Vasemmistoliiton ehdokkaille, tukiryhmäläisille, jäsenille ja kannattajille hienosta, näkyvästä ja yhtenäisestä työstä ja toiminnasta kuntavaaleissa!

Teidän ansiostanne saimme Turussa 11 213 ääntä (13,4%) ja yhdeksän (9) paikkaa kaupunginvaltuustoon. Tulos on jälleen paljon parempi kuin koko maassa keskimäärin (8%). Uutena kaupunginvaltuustoon valittu ehdokkaamme Li Andersson nousi koko Turun ääniharavaksi 2406 äänellä ja oli koko maan kaikkien puolueiden kaikkien ehdokkaiden joukossa kahdenkymmenen eniten ääniä saaneen joukossa.

Menetimme Turussa toki vähän yli 800 ääntä viime kuntavaaleihin verrattuna (-0,6 %-yksikköä), mutta myös yleinen äänestysprosentti laski täällä 3,2 prosenttiyksikköä.

Kiperämmin kirpaisee yhden valtuustopaikan menetys, mikä tullee nipistämään jonkin verran toimintamahdollisuuksiamme ja voimavarojammekin. Mutta se ei masenna niitä, jotka haluavat jatkossakin toimia ihmisten, työn ja kulttuurin Turun puolesta! Tärkein voimavaramme ovat kuitenkin ihmiset, jäsenemme ja kannattajamme.

Vasemmistolaisten arvojen ja päämäärien edistämisessä riittää jatkossakin tehtävää kaikille halukkaille!

Toverillisin ja ystävällisin terveisn,

Asko Mäki, Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, uutiset

Aika äänestää parempien palvelujen, työllisyyden ja tasa-arvoisemman Turun puolesta

Lauantai 27.10.2012 klo 12:40 - Elias Laitinen

Tulipa kirjoitettua yleviä sanoja tuohon otsikkoon. Näitähän ajavat kaikki. Olisikohan syytä kertoa, miten Turun Vasemmistoliitto näitä asioita ajaa, kun muut puolueet sitä kuitenkaan tuskin omasta puolestaan tekevät.

1) Turun Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti vaatinut palvelujen, kuten terveyspalveluiden, koulujen, päiväkotien, vanhustenhoidon ja lastensuojelun parantamista. Pidämme julkisesti tuotetuista palveluista, koska emme pidä palvelumarkkinoille tunkevista kansainvälisistä suuryrityksistä, jotka säästävät palveluiden tuottamisessa jokaisesta mahdollisesta välistä ja tuottavat näin huonoa palvelua, käärivät verorahoilla maksamistamme palveluista voitot taskuunsa eivätkä edes maksa niistä verojaan Suomeen. Vastustimme Pansion terveysaseman ulkoistamista ja Luolavuoren vanhainkodin nopeutettua alasajoa. Sen sijaan ajamme Pansioon koulua ja haluamme, että lukiota voi jatkossakin käydä muuallakin kuin keskustassa. Terveyskeskusmaksut saisi mielestämme poistaa kokonaan.

2) Työllisyys on asetettava Turun tavoitteiden kärkeen. Saamme yrityksiä Turkuun, kun varaamme yrityskäyttöön riittävästi rakennusmaata ja pistämme kaupungin hallinnon joustamaan ja palvelemaan paitsi ihmisiä, myös Turusta kiinnostuneita yrityksiä. Vaikeasti työllistyvien työllistämisestä Turun täytyy kantaa paljon nykyistä enemmän vastuuta. Yritykset ja työttömät itse ovat työllisyyden asiantuntijoita, ja näiden ja Turun välisessä yhteistyössä on Turun työllisyyspolitiikassa suuri mahdollisuus. Ai niin, ja kaupungin omat työntekijät ansaitsevat nykyistä huomattavasti parempaa johtamista ja vähemmän perusteettomia pätkätyösuhteita. Ja oikean työn tekijöille luulisi riittävän myös parempaa palkkaa, kun kerran rahaa näyttää riittävän hyvin myös johtoportaan huippupalkkoihin.

3) Palveluiden lisäksi vasemmistoa ja oikeistoa erottaa Turussa selvästi suhtautuminen eri alueiden kehittämiseen. Meidän mielestämme Turku, jossa asuu eri alueilla erilaisia ihmisiä, joille kaikille taataan palvelut omalla alueella, on parempi kaikille turkulaisille. Siksi olemme vaatineet vuokra-asuntojen kaavoittamista eri puolille Turkua ja maahanmuuttajien sijoittamista myös muualle kuin Varissuolle.

Näiden kolmen asian lisäksi haluamme kaupungin raiteille, pidämme keskustan kehittämisestä ilman toriparkkia ja vaadimme kansalaisille lisää osallistumismahdollisuuksia kansanäänestyksien ja kaupunginosalautakuntien kautta sekä sitä, että Turku on astuu eturintamaan ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Jos olet kanssamme samaa mieltä, valitse ehdokkaasi täältä ja pidä huoli että niin sinä kuin ystäväsi ja naapurisikin muistatte huomenna käydä äänestämässä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit

Ennakkoäänestys on alkanut!

Torstai 18.10.2012 klo 12:32 - Elias Laitinen

Ennakkoäänestys alkoi eilen, ja äänestää voi ensi viikon tiistaihin asti missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Paikat aukioloaikoineen löydät täältä.

Jos et vielä tiedä ketä äänestää, tutustu ehdokaisiimme vaalisivuilla. Ehdokkaitamme voit tavata ennen vaaleja ainakin seuraavissa paikoissa:

Kävelykadun vaalimökki ma-pe klo 12-18, la klo 11-15 ja su klo 12-16.

La 20.10.
Varissuon liikekeskus klo 10.00
Sale Lauste klo 12.00
Vaalijuhla Rientävän talolla (Juhannuskatu 7) klo 19.00 alkaen

Ti 23.10. klo 16-18 vaalien loppurutistus kävelykadun vaalimökillä, paikalla paljon ehdokkaita. Puheita esiintymislavalla klo 17.00.
Ke 24.10. klo 16-18 hernekeittoa tarjolla kävelykadun vaalimökillä

La 27.10.
Sale Jyrkkälä klo 11.00
S-Market Pansio klo 13.00

Katso lisäksi ehdokkaiden omilta sivuilta, missä he ovat liikkeellä. Linkkejä sivuille löydät vaalisivultamme.

Lopuksi vielä muutama kuva viime päivien tunnelmista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uutiset, kunnallisvaalit

Vasemmisto liikkeellä viikonloppuna 13.-14.10.

Maanantai 15.10.2012 klo 11:32 - Elias Laitinen

Viime viikonloppuna vasemmistolaiset olivat liikenteessä ainakin kävelykadulla, Jäkärlässä, Runosmäessä ja Portsassa. Kuvia löydät täältä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uutiset, kunnallisvaalit

Uusi Päivä on täällä!

Tiistai 9.10.2012 klo 15:00 - Elias Laitinen

Turun Vasemmistoliiton lehti Uusi Päivä on täällä taas. Vaalilehdestä löydät Turun Vasemmistoliiton ehdokkaita puhuttavia teemoja sekä keskiaukeamalta kaikki ehdokkaat. Paperilehti jakelussa koteihin tällä viikolla. Lehden voit noutaa myös keskustan kävelykadun vaalimökiltä. Sähköinen versio luettavissa täällä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uutiset, kunnallisvaalit

Katukampanjointia ympäri Turkua

Maanantai 8.10.2012 - Elias Laitinen

Vasemmisto oli menneenä viikonloppuna liikkeellä eri puolella Turkua. Perjantaista sunnuntaihin olimme Kirjamessuilla. Otimme varaslähdön Yliopistonkadulle nousseelle vaalikadulle, kun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki saapui Kirjamessut avattuaan kävelykadulle keskustelemaan ihmisten kanssa. Lauantaina olivat vaalikadun viralliset avajaiset ja samaan aikaan iskuryhmämme jakoi kahvia myös Länsikeskuksen Citymarketilla. Katso kuvia viikonlopusta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uutiset, kunnallisvaalit

Vaalisivu avattu

Perjantai 28.9.2012 klo 13:30 - Elias Laitinen

Nyt voit tutustua ehdokkaisiimme erillisellä vaalisivulla. Linkin vaalisivulle löydät tämän pääsivun ylälaidasta. Vaalisivuilta löydät lisätietoa ehdokkaista sekä heidän nettisivujensa ja Facebook- ja muiden sivujen osoitteita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnallisvaalit

Ehdokasnumerot ovat täällä!

Torstai 27.9.2012 klo 17:44 - Elias Laitinen

Ehdokasnumerot saatiin pari tuntia sitten, ja julisteet lähtivät heti painoon. Ehdokassivuston avautuminen menee näillä näkymin huomiseen, mutta sitä odotellessa ehdokkaita voi ihastella julisteesta.

EDIT: Julisteeseen oli päässyt lipsahtamaan paha virhe, joten poistin sen. Uusi pitäisi tulla muutaman tunnin päästä, sillä aikaa voitte tarkastella virallista ehdokaslistojen yhdistelmää, jossa nyt ainakin on varmasti kaikki tiedot oikein.

EDIT 2: Kiivaan säädön jälkeen juliste on kondiksessa ja painossa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnallisvaalit

Turun Vasemmistoliitolla 100 kunnallisvaaliehdokasta

Tiistai 18.9.2012 - Elias Laitinen

Turun Vasemmistoliitolla on 100 kunnallisvaaliehdokasta. Fiilis oli juhlava, kun olimme Asko Mäen kanssa palauttamassa tämän hienon joukon papereita keskusvaalilautakunnalle. Erillinen ehdokassivu avataan pian, sitä ennen ehdokaat aakkosjärjestyksessä tässä:

Aalto, Laura Opiskelija 18
Alajärvi, Markku, Aluesihteeri, eläkeläinen 67
Allahmoradi, Mohammadamin, Opettaja, kirjailija 53
Andersson, Li VTK, puheenjohtaja / Pol. kand, ordförande 25
Arosuo, Heli, Globaalikasvatuksen ohjaava opettaja 48
Artesola, Mia, Projektipäällikkö (SIT) 41
Backman, Inkeri Sosiaaliohjaaja, omaishoitaja 67
Blomqvist, Seppo Kauppatieteiden maisteri (KTM), liikunnanohjaaja 49
Dellinger, Misha Opiskelija 35
Fredriksson, Antony    Filosofie licentiat, kulturarbetare / Filosofian lisensiaatti, kulttuurityöntekijä    40
Haapanen, Aki Putkiasentaja, pääluottamusmies 26
Habib, Hasan Nuorisotyöntekijä 47
Halme, Sanna Kuvataiteilija 37
Halmesmaa    Anita    Myyntineuvottelija    58
Hannula, Eila Ompelija 61
Heikkilä, Pasi Levyseppä, kaupunginvaltuutettu 47
Heino, Saska Opiskelija 22
Hiltunen, Jukka-Pekka Autokorimekaanikko 32
Hovirinta, Mirja Pääluottamusmies, kätilö 60
Hovirinta, Tauno Teknikko, valt. yo 66
Huhtanen, Raimo Rakennusmies, eläkeläinen 67
Issakainen, Juha Tuotekehityskemisti 42
Jalonen, Jarmo Koulutusohjaaja, järjestelmäasiantuntija 49
Juhala, Birgitta Kassa-myyjä, ammattiosaston puheenjohtaja (SIT) 50
            
Kallionpää, Riitta Lähihoitaja 48
Kapanen, Matti Nuoriso-ohjaaja, sairaanhoitajaopiskelija 30
Karvonen, Annika Yrittäjä, opiskelija 30
Katajainen, Martti Eläkeläinen, hitsaaja 67
Kivinen, Eero Opiskelija, VTK 24
Koivisto, Velimatti Konepäällikkö 44
Kondelin, Sade Opiskelija 26
Korva, Hanna Asiakasneuvoja, opiskelija 34
Koski, Seppo Koneasentaja, eläkeläinen 66
Kunnari, Pirkko Rakennusmestari 54
Kuusto, Mikko Työtön 39
Kärkkäinen, Jari Opiskelija, insinööri AMK 37
Kärkkäinen, Jukka Lääketieteen tohtori, yksikön päällikkö 59
Laakso, Marko Toimistosihteeri 42
Lahtinen, Heidi Eläkeläinen 19
Lappalainen, Mervi Luokanopettaja 40
Laurell, Isko Tarkastaja 50
Lehto, Ville Leipomotyöntekijä, työsuojeluvaltuutettu 25
Lehtonen, Tauno Huoltomies, eläkeläinen 69
Lehtonen, Turja Työehtosihteeri 42
Lempinen, Jarmo Linja-autonkuljettaja, eläkeläinen 66
Leo , Nora HuK 37
Liimula, Valtteri Opiskelija 19
Lindfors, Jaakko FM, musiikin maisteri 24
Lähteenmäki, Alpo Huoltomies, Teknikko 61
Marttila, Jussi Turvallisuuskonsultti, säkerhetskonsult 30
Mattila, Tea Arabian kielen tulkki/kääntäjä 49
Merisaari, Turkka Tarkastaja 62
Mikkonen, Mies Elokuvaohjaaja, taiteilija (SIT) 27
Mistola, Salla Kulttuurituottaja AMK, fil. yo 25
Muukkonen, Mirka Myyjä 36
Mäkelä, Jaakko Sosiaalityöntekijä, VTL 64
Mäki, Asko Opettaja, valtiotieteen maisteri 56
Mäkinen, Pertti Putkiasentaja 60
Mäkipää, Anna Opiskelija 25
Nieminen, Maija Erityisluokanopettaja, KM 27
Nieminen, Ritva Kodinhoitaja 52
Niinimäki, Rauni Työsuojeluvaltuutettu, etuuskäsittelijä 61
Nikulainen, Timo Eläkeläinen 66
Nordman, Juha Jalkinehanslankari, "suumaakari" 31
Norontaus, Liisa Restonomi (AMK), kanslisti 29
Nylund, Andreas Student / opiskelija (SIT) 30
            
Oksala, Susanna Kojekokooja 42
Oksanen, Riikka Kulttuurituottaja, VTM 56
Pasanen, Ossi Talonrakentaja 33
Peltoniemi, Teuvo Putkiasentaja, ammattiosaston puheenjohtaja 51
Polo, Tuomas Kulttuurituottaja, muusikko 31
Raekallio, Eva-Liisa Opiskelija, kouluttaja 34
Raita, Mika Nuorisotyöntekijä 45
Rautee, Pekka Opettaja, eläkeläinen 65
Rinne, Pirjo VTM, kuntoutusohjaaja 59
Roiha, Eira Laskentapäällikkö, eläkeläinen 68
Saarinen, Sauli Levyseppä, eläkeläinen 65
Salmi, Jatta Rakennusmies 31
Salminen, Jarto Varastotyöntekijä 38
Salo, Sari Luonnontuotealan asiantuntija 47
Saloluoma, Jonni FM, taidehistorioitsija 39
Sandelin, Elina Erityislastentarhanopettajan sijainen 28
Serrano, Maria Opettaja, sosionomi 52
Sumelius, Minna Yhteisöpedagogi, kotiäiti 32
Suojama, Niilo Mv-koneteknikko, merkonomi 61
Suojama, Niko Opiskelija, yksinhuoltaja (SIT) 31
Suominen, Sampsa Lähihoitaja 29
Suominen, Jari Työmies 53
Suvanto, Reijo Toiminnanjohtaja 64
Syväkari, Ulla Toimistonhoitaja, eläkeläinen 71
            
Takkinen, Päivi Koulukuraattori 57
Timonen, Jukka Puutarhuri 47
Tomminen, Joni Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies 41
Tättilä, Laura Järjestötyöntekijä 30
Varsamäki Kristian Laivasuunnittelija 31
Vartiainen, Emma Medianomi, valt. yo 28
Weckman, Elisa VTM, oikeusnotaari 28
Vuorinen, Seppo Sähköasentaja 61
Välimäki, Maija-Liisa MMM, kouluttaja 65
Yrttiaho, Johannes Tiedottaja 32

4 kommenttia . Avainsanat: Kunnallisvaalit